Join for FREE | Take the Tour Lost Password?
[x]

deviantART

 

Random

Mon Jul 13, 2009, 11:29 AM
  • Mood: Confused
Jea, olipa mielenkiintoinen con reissu tosiaankin.

No oli hauskaa, näin jopa ihmisiä, mutten saanut paljon yhtään kuvia.. Öh, mitäköhän helvettiä teen järjestelmäkameralla jos en ota sillä lainkaan kuvia.. No ehkä osasyy oli se, että pyörittiin suurin osa päivästä jossain ihme paikoissa ja odoteltiin ihmisiä ja kaikki oli aina eksyksissä ja voi nyt jo perkele.
Mutta oli conissa jotain kivaakin, ei ollut läkähdyttävän kuuma, ei ollut liikaa ihmisiä, tilaa oli liikkua, kukaan ei alottanut mitään rähinöintiä(ainakaan sillon kun itse siellä pörräsin) ja näin teitä mukavia ihmisiä.
Oli mukavaa, paitsi että tietyt tyypit osasivat ottaa päähän aika mukavasti ja tekisi heittää ne hai altaaseen. Tosin sillon hai raukat saisivat vatsanpuruja ja se ei ole kiva juttu.

Hm, mukaani tarttui myös jotain ihme krääsää, ostin aivan ihanan, oikeaa kokoa olleen Minun Pokémon -pehmon. ^^ [link]
Ostin myös Basiliskin piirtäjältä uuden manga sarjan ensimmäisen osan, tosin liian kalliilla, mutta samapa tuo. Lisäksi sellaset hienot goggles lasit taidekujalta, oli hienot! Muuhun en sitten rahaa tuhlannutkaan conissa, mutta ehkä parempi niin.

Äh, olisin halunnut viettää enemmän aikaa siellä, mutta onhan se hyvä tulla kotiinkin. Nukkumaan omaan, mukavaan sänkyyn. XD

The 50 Mythical Creatures Challenge made by :iconagina: , :iconhopeakorento: and :icontankero:

1. Dragon
2. Centaur Done
3. Chimera
4. Hippogriff
5. Gryphon
6. Pegasus Done
7. Unicorn Done
8. Cherub
9. Elf
10. Fairy
11. Mermaid/Merman Done
12. Werewolf Done
13. Phoenix Done
14. Troll
15. Basilisk Done
16. Boogeyman
17. Vampire
18. Nymph
19. Hydra
20. Thunderbird Done
21. Quetzalcoatl (Feathered Serpent)
22. Kraken
23. Sleipnir Done
24. Kelpie Done
25. Rainbow serpent
26. Witch/Wizard
27. Faun
28. Ghost
29. Demon Done
30. Repo (Fox who creates the Aurora Borealis) Done
31. Angel
32. Naga
33. Salamander
34. Swan of the Underworld Done
35. Ent
36. Dryad
37. Sphinx
38. Mountain troll Done
39. Nine Tails Done
40. Snow Queen Done
41. Minotaur
42. Yeti
43. Cyclope
44. Harpy Done
45. Medusa
46. Satyre
47. Zombie Done
48. Valkyrie Done
49. Water Sprite
50. Grim Done

Devious Comments

love 0 0 joy 0 0 wow 0 0 mad 0 0 sad 0 0 fear 0 0 neutral 0 0
:iconhantwolf:
Jee, meikäläinen tuli sitten tänään kotiin. Miulta karkaa aina coneissa se rahan käyttö kuin mopo pikku penskalta ja sitten elän loppu vuoden suunnilleen syömällä pahvia ja loisimalla. 8-D
Oli kyllä kiva nähdä ja jutella teikäläis-porukan kanssa. :-) Mitä nyt saan sen joka kertaisen lievän kohtauksen jälkeenpäin kun olen tavannut "uusia" tyyppejä koska en pidä itsestäni, mutta ei se ole vakavaa tai en ainakaan varmaan ota sitä niin vakavasti kuin pitäisi, evvk. :'-D
Ne gogglesit oli muuten tosi siistit, harmi ettei ne tyypit myyny niitä sitten kuin vain ekana päivänä. (Tosin niitä ei rahatilanteeni olisi kyllä enää kaivannut!) Itekin yritin jotain plushieta etsiä ihan huvin vuoksi mutten sitten päätynyt ostamaan mitään, en ole ihan niiden perään mutta sisko yllytti ostamaan (sama tarina miten Kenpachi-plushie joutui mukaani Bakaconin jälkeen)

--
I'm the howl echoing in the darkness.
:iconeyeless1703:
Koti on kiva pitkän reissun jälkeen. x)
Haha, tulipa mieleeni oma mopolla ajo reissuni kun ajoin ojaan. 8DDD Mutta ei siitä enempää. Onneksi miulla oli toiminta tonni toisella tilillä työn ansiosta niin ei harmita niin paljoa.

Oli kyllä kiva kun jaksoit pörrätä meidän kanssa. Tosin itellä tuli jälkeenpäin tyhmä olo kun en oikein.. öh, puhunut paljon mitään. 8D Nojaa, yleensä olenkin vaan ihan "...". Älä saa kohtausta, miusta sie olit oikein mukava ihminen. Ja oisin halunnut siun hienot housut. XDD

No niinpä, lauantaina ja sunnuntaina oli ihan tylsiä kamoja siellä taidekujalla. D: Tosin enpä miekään etsimällä etsinyt mitään mihin voisi rahani tuhlata..
Haha, mistä muuten ostit sen YYH -boksin? (random toi lyhenne..)

--
"Bury me in a shallow grave.
So the dogs can dig me out."
:iconhantwolf:
Meikäläinen harjoitteli joskus jollain minimopolla jota kaveri lainas. Ekalla kerralla kaikki meni muuten hyvin mutta kun piti lopulta sitten kentän päässä pysähtyä niin mopon kyydistä noustessa vetäsin vahingossa kaasua ja se mopo hyppäs ilmaan takapyörälle josta se kaatui ja alkoi päristä kyljellään mudassa ympyrää. Jahuu.

Oli miulla kivaa, ei miulle välttämättä tarvihe edes puhua, riittää että saan olla ihmisten kanssa niin sanon jälkeenpäin että olipas kivaa. :-D En nimittäin itekään yleensä kamalasti pulpata, senkun olen vaan. Ne housut muuten kastu maanantaina totaalisesti ja paino kuin hiidenkivi, sitten ne vielä hais pahalle sen jälkeen (En tiedä miksi, en omasta mielestäni ollut siihen syyllinen)! 8'-D

Sieltä ostin missä niitä DVD:tä oli muutenkin paljon (anime, zombiet yms.), niiden anime leffojen luokse oli tuotu monta eri YYH-pakettia toisena päivänä. Toi "YYH" on kyllä kieltämättä aika mahtava lyhenne.

--
I'm the howl echoing in the darkness.
:iconeyeless1703:
XD Voih. Ite en vaan osannut vaihtaa vaihteita kun se mopo oli niin vanha ja jäykkä niin tuli vaikeuksia. :'D

No kiva kun oli kivaa. :3 En miekään yleensä tarvitse puhe seuraa, miusta on vaan mukavaa olla. : DD Haha, miulla on vähän samantyyliset housut ja kun ne kastuu niin tiedän kyllä tunteen kun saa raahata itseään ja niitä housuja.. puhumattakaan niistä ketjuista mitä niissä on. : DD Isä kysyi että miten jaksan kävellä niiden kanssa kun ne painaa niin paljon niin taisin vaan vastata että "kauneuden eteen pitää välillä kärsiäkin". XD

Ai.. aijaa. 8DD Olisi pitänyt käydä siinä sitten, miulta on jäänyt ton sarjan kattominen kun katoin sitä joskus netistä ja sitten se sivusto lopetettiin niin jäi vähän kesken ne ihme kisat.. mitkä ne nyt olikaan, joten en päässyt kovin pitkälle koko sarjassa.
Lyhenteet kunniaan. x)

--
"Bury me in a shallow grave.
So the dogs can dig me out."
:iconhantwolf:
Heh, mummo taas sanoi etten sitten saa mennä järveen ne päällä kun en jaksa kuulemma uida ne jalassa. (tai ei tässä kyllä kauheasti houkuttele mennä kokeilemaankaan)

Itsekin olen enemmän lukenut mangaa, olen katsonut ne ensimmäiset jaksot, sitten sieltä täältä, mutta tuon turnauksen tosiaan haluan katsoa ihan järjestyksessä. (Ok, ei tuossa ole kuin puolet siitä turnauksesta mutta kuitenkin! :-D )

--
I'm the howl echoing in the darkness.
:iconeyeless1703:
Haha, nojoo, siinä voisi aika äkkiä olla järven pohjassa. x) Kengät jalassakin on vaikea uida.

Mie olen lukenut vaan ne neljä ekaa mangaa. :p Pitäisi ehkä ostella lisää.
Olisi kyllä kiva nähdä edes se loppuun mutta no, olen tosi laiska edes lataamaan sarjaa kun en edes muista mihin jaksoon jäin. XD Eikä oikein houkuttele sen katsominen enkku dubbauksilla, hyys. :'DD (mutta käyhän sekin jos ei muuten japsi dubbeja löydä, Kuraman ääni on vaan jotain niin ihanaa japaniksi. <3)

--
"Bury me in a shallow grave.
So the dogs can dig me out."

Journal History

Site Map